Vapaaehtoiset

Vapaaehtoisuus vahvistaa

Reumayhdistysten ja Reumaliiton toiminnan ydin ovat vapaaehtoiset. Ilman vapaaehtoisia moni jäisi ilman kaipaamaansa tukea.  Vapaaehtoistoiminta Reumaliitossa on valtaosin vertaistoimintaa. Yhdistysten tarjoamien toimintamuotojen ikisuosikkeja ovat erilaiset vertais- ja harrastusryhmät.

Toimintamuodot ja keskustelunaiheet valikoituvat jäsenten tarpeiden ja kiinnostusten mukaan. Ne soveltuvat lisäksi erilaisia tuki- ja liikuntaelinongelmia poteville. Yhdistysten toimintaryhmiä ohjaavat pääosin yhdistysten omat jäsenet. Aktiiviset vapaaehtoistoimijat tukevat toisiaan ja Reumaliitto tukee toimijoita tehtävissään.


Yhdistyksessämme on mahdollista osallistua vapaaehtoistyöhön. Pienikin apu on tarpeellinen, mutta myös vastuullisissa tehtävissä tarvitaan vapaaehtoisia. Yritämme löytää kaikille halukkaille oman kiinnostuksen, ajan ja voimavarojen puitteissa sopivia tehtäviä. Vapaaehtoisena toimiminen antaa elämääsi uutta sisältöä ja sosiaalista kanssakäymistä. Tapaamme säännöllisesti vapaaehtoisten kanssa erilaisten teemojen ja virkistyksen merkeissä!

Vapaaehtoisista on tarvetta mm.;   hallituksen jäseninä  rahastonhoitajana tai rahastonhoitajaparina  kuljetusapuna (km korvaus)  kahvitushenkilöinä  vertaistukihenkilöinä  ryhmänvetäjinä, mm. tuolijumppaan.

Vapaaehtoisena saat halutessasi yhdistyksen maksaman koulutuksen ja mukavia tapaamisia toisten vapareitten kanssa. Ilmoita itsesi mukaan!

Jos sinua kiinnostaa vapaaehtoistoiminta yhdistyksessämme, laita sähköpostia: tuusulanjarvenreuma(at)gmail.com. 

Tai ota yhteyttä: Kati Laukkanen, p.044 077 4505

Keskustelemme mielellämme ja järjestämme vaikka yhteisen tapaamisen. Ota rohkeasti yhteyttä ja tarjoa osaamistasi.

Sinua tarvitaan!

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Tämä on lomakkeen omistajan luomaa sisältöä. Lähettämäsi tiedot lähetetään lomakkeen omistajalle. 
Kts. yhdistyksen tietosuojaseloste.

1. Mistä sanoista lyhenne tules muodostuu?
2. Mitkä alla olevista luetaan reumasairauksiin?
3. Mitkä alla olevista luetaan tulehduksellisiin reumasairauksiin?
4. Mitkä alla olevista sairauksista luetaan tuki- ja liikuntaelinsairauksiin?
5. Mikä on paikallisten reumayhdistysten valtakunnallinen kattojärjestö?
6. Montako reumayhdistystä Tuusulan alueella toimii?
7. Minkä kuntien alueella Tuusulanjärven Reuma ry toimii?
8. Ketkä vastaavat Tuusulanjärven Reuma ry:n toiminnan järjestämisestä?
10. Minkälainen vapaaehtoistyö sinua kiinnostaa?



Vaparit kokoontui 17.3.23 Toimintakeskuksessa, Järvenpäässä suunnittelemaan tulevaa.

Pe 26.5.2023 vapareitten kevätkauden päätteeksi virkistyspäivä Metsänautissa.⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠ Ja kiitos Liisa J  retken ideoinnista ja järjestelyistä!

  • Reumaliiton järjestövakuutus jäsenille (kts. IF-tiedote) Suomen Reumaliitto ja liiton jäsenyhdistykset sekä toimintaan osallistuvat ovat vakuutettuja järjestön säännöllisesti järjestämissä ja valvomissa järjestötehtävissä ja -tilaisuuksissa; esimerkiksi järjestön järjestämillä matkoilla, toimintaryhmissä, tilaisuuksissa sekä harraste -ja liikuntatapahtumissa. Vakuutusasioita Reumaliitossa hoitaa Anni Pyy p. 050 548 6421