Tuusulanjärven Reuma ry

Muistellaan menneitä 

Rakkautta kirjoittamiseen

Miksi kirjoitan?

Olen aina pitänyt suomen kielestä. Sen ilmaisuvoimaisuudesta, soljuvuudesta ja vivahteikkaisuudesta. Yksi mielestäni parhaista ominaisuuksista on onomatopoeettisuus, joka tarkoittaa ääntä muistuttavaa sanaa tai sanontaa. Kielen sääntöjä osaamatta kuka tahansa pystyy muodostaa sanan, jonka muut ymmärtävät. Varsinkin lapset ovat tässä mestareita.

Ollessani lapsi meillä luettiin paljon ja kuunneltiin kasettikirjoja. Olimme ahkeria kirjaston käyttäjiä. Tiitiäisen satupuusta ja Pikku akkasta osaan edelleen osia ulkoa. Isän kanssa luettiin Richard Scarryn Touhukasta maailmaa, jota hän luki tarkoituksella väärin saadakseen minut ja veljeni seuraamaan tekstiä eikä vain katselemaan kuvia.

Oppiessani lukemaan siirryin hyvin pian Neiti etsivien kautta dekkarikirjallisuuden pariin. Uppouduin romaanien maailmaan ja parhaimmillaan luin viisi  kirjaa viikossa. Nykyään luen myös romantiikkaa ja elämäkertoja. Suosin suomalaisia kirjailijoita. Olen myös jälleen löytänyt äänikirjojen pariin suoratoistopalvelujen myötä.

Kirjoitan siis koska pidän kielestä, kirjaimista ja äänteistä, siitä miltä ne tuntuvat suussa ja miltä ne kuulostavat. Pidän kielen säännöistä, rakenteesta ja kieliopista. Ainekirjoitus oli pitkään mieliaineeni koulussa, kunnes piti alkaa kirjoittaa asia-aineita. Niillä oli tietysti paikkansa lukioaikana, kun valmistauduttiin ylioppilaskirjoitusten esseekirjoituksiin. Ne eivät tarjonneet paljonkaan mahdollisuuksia kielellä leikittelyyn tai tarinan kehittelyyn.

Kirjoittaessani jäsennän maailmaani. Teen sitä näkyväksi itselleni. Kirjoitettu on aina jotenkin enemmän todellista kuin ajateltu, varsinkin jos teksti vielä luetaan ääneen muille. Kirjoitan itselleni, eikä luovan kirjoittamisen ryhmässä kirjoitettua ole lähtökohtaisesti tarkoitettu julkaistavaksi tai esitettäväksi. 

Kirjoitan, koska siten saan suunnattua ajatukseni pois sen hetkisestä olotilastani. Mieliala kohenee. Ahdistus ja kivut helpottavat. Käytän kirjoittamista ikään kuin mindfulness- harjoituksena. Keskityn vain käsillä olevaan tehtävään ja häivytän muun maailman hetkeksi pois. Huomaan kuitenkin kirjoittavani pitkäaikaissairaan maailmasta ja sairauden kanssa elämisestä.

Huomaan käyttäväni paljon käänteistä sanajärjestystä sekä lauseenvastikkeita. Toisin kuin tässä tekstissä, käytän paljon sivulauseita, jolloin lauseista tulee helposti pitkiä. Pidän alku- ja loppusoinnuista, mutta pääsääntöisesti käytän kirjoituksissani vain alkusointua. Nautin kirjailijan vapaudesta rikkoa kielioppia. Käytän monesti pistettä silloin kun pilkku olisi paikallaan. Osassa lauseissani ei ole ollenkaan verbiä.

Olen joskus ajatellut kirjoittavani kirjan. Toistaiseksi pysyn kuitenkin jäsentiedotteen puheenjohtajan palstassa, kuukausittaisessa jäsenkirjeessä ja satunnaisissa blogi- teksteissä. Ja tietenkin jatkan luovaa kirjoittamista. On ollut mielenkiintoista kirjoittaa annetusta aiheesta.

Kirjoittaja on Kati Laukkanen, yhdistyksemme puheenjohtaja

Haminan retkellä 20.3.2023

Maanantaina 20.3.23 Kevätpäiväntasaus-päivänä ilma ei varsinaisesti suosinut meitä; sumua oli niin paljon, ettei eteensä tahtonut nähdä. 
Meitä lähti iloinen, yhteensä 43 hengen joukko Tuusulanjärven Reuman ja Järvenpään sydänyhdistyksen porukkaa kevättalven retkelle Haminaan.

Hamina, jossa on lumoava tähden muotoinen linnoitus, jossa on mm. 58 holvia. Hamina on perustettu 1653 ja sen ajan hengen mukaisesti tuhoutunut tulipaloissa muutamaan kertaan.Hamina on sijainnut milloin Ruotsi-Suomen, milloin Itänaapurin puolella rajaa. Haminan asemakaava on ympyrän muotoinen; maailmassa on yksi toinen “ympyräkaupunki” -
Palmanova pohjois-Italiassa.

Hyvinkään Liikenteen bussia kuljetti Kimmo Kontio. Matka taittui iloisen puheen- ja naurun sorinan säestyksellä. Ajoimme läpi sumuisen maiseman lähes Haminaan saakka. Pidimme kahvi- ja biopaussin ennen saapumista määränpäähämme.

Oppaamme Kauko Tykkyläinen odotti meitä “sinisellä kirkolla” Raatihuoneen torilla. Teimme hänen opastuksellaan parin tunnin kiertoajelun Haminassa; ympyröitä ja lähialueita kierrellen. Kävimme katsomassa Lippua; tanko 100m korkea, lipun koko 16,5m x 28m (hiukan isompi kuin jalkapallokenttä!). Ilma vaan ei suosinut; sakeassa sumussa oli lähes mahdoton nähdä lippua koko komeudessaan - harmi! Teimme kierroksen viehättävässä
Tervasaaressa, jossa on nättejä, vanhoja puutaloja. Kapeilla kaduilla ajellessamme lumipenkat pöllysivät bussin edessä ja takana, kun rattia tiukasti kääntävä Kimmo kurvaili menemään. 

Päätimme kaupunkikierroksen Reserviupseerikoulun pihalle, jossa Kauko-opas kertoi koulun historiasta.Opastus oli koko kierroksen ajan täynnä asiaa ja Kaukon asiallista ja rauhallista puhetta oli mukava kuunnella.
Lounaan nautimme Lounashuone Kerhon (rakennus toiminut mm kadettikoulun johtajan asuntona ja upseerikerhona) runsaasta ja maittavasta buffet-pöydästä. Kiitos maukkaasta ruoasta ja ystävällisestä palvelusta.

⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Lounaan jälkeen menimme Wanhaan veteraaniin, joka on veteraanityön ja
rauhanturvaamisen perinnekeskus, jossa on mm museo ja vaihtuvia näyttelyitä - ensi kesälle rakennetaan näyttelyä nimellä Suomen Vapaussota 1918. Oppainamme siellä olivat Juha Kaaro ja Vesa Kangasmäki; sotilasmiehiä molemmat. He olivat olleet monenlaisissa
rauhanturvaamis- ja koulutustehtävissä ympäri maailmaa.Saimme monipuolisen ja mielenkiintoisen selostuksen Suomen rauhanturvaamisoperaatioista, alkaen 1956 Suezin operaatiosta.

Museokäynnin jälkeen kävimme vielä Nanson Outlet myymälässä täydentämässä kesäcarderoopiamme - ja tietysti edullisesti!
Kotimatkalla alkoi sataa ja ilma muuttui yhä harmaammaksi. 
Meillä oli iloinen tunnelma bussissa pitkästä päivästä huolimatta. 
Päivä oli mukava ja antoisa. 
Kiitos kaikille mukana olleille! Arjalle kiitos retkemme esivalmisteluista!

Tavataan taas seuraavalla retkellä14.6.23 Korkeasaareen, 

Tervetuloa mukaan!
T: Pirkko