

hyvää joulua
19.12.2025
Mika Waltarin toiveita vuonna 1940 jouluun valmistautuville suomalaisille: "Runsaita ei lahjojen tarvitse olla, kunhan ne rakkaudella valmistetaan ja vastaanotetaan. Ne, joilla on enemmän kuin muilla,…

Reumaliiton Tavoitteeksi hyvinvointi -kampanja
17.12.2025
Tavoitteeksi hyvinvointi -kampanja järjestetään jälleen alkuvuodesta, 6.1.–28.2.2026. Kampanjan aikana lähdetään toteuttamaan pieniä arjen hyvinvointitekoja yhdessä muiden kampanjaan osallistuvien…

Pikkujoulujuhlat lauantaina 13.12.
14.12.2025
Nyt oli vauhtia ja meininkiä yhdistyksen pikkujoulujuhlissa ravintola Hermannissa Järvenpäässä. Jaettiin myöskin kunniaa vapaaehtoistyötä pitkään tehneille. Suomen Reumaliiton pronssisen ansiomerkin…

Kevään 2026 jäsentiedote
12.12.2025
Kevätkauden 2026 Yhdistyksen jäsentiedote toimitetaan jäsenille postitse joulukuun aikana. siihen postiosoitteeseen, jonka jäsen on ilmoittanut jäsentiedoissaan. Kotisivuja päivitetään parhaillaan ja…

Siviksen Helli Suomisen stipendi 2025 Anneli Utriaiselle
5.12.2025
Onnittelemme meidän pitkäaikaista vapaaehtoista, tuolijumpparyhmiemme vetäjää stipendistä 2025, jonka Sivis on myöntänyt hänelle. SivisNYT uutissivusto: Vuoden 2025 Helli Suomisen stipendien saajat on…
Reumatologi Timo Väliviidan luento Reumaviikolla torstaina 9.10.2025 Toimintakeskuksessa, Järvenpäässä. Aiheena Reumasairauksiin ja niiden lääkityksiin liittyvät riskit mm. lisäsairauksiin.
Reumatologi Timo Väliviita
Reumaliiton vaikuttamistyö tuotti tulosta – lääkeluottokokeilu käynnistyi lokakuussa 2025.
- Lääkeluotto_2025_A4.pdf106 KB
Kolmivuotinen kokeilu alkaa 27.10.2025.

Suomen Reumaliitto
Tuki- ja liikuntaelinsairauksia sairastavien asialla
Teemme työtä sairauden hyvän hoidon, sekä sairastuneen kuntoutuksen ja sosiaaliturvan toteutumiseksi – turvataksemme sinullekin hyvän elämän tuki- ja liikuntaelinsairaudesta huolimatta. Jäsenenä tuet Reumaliiton vaikuttamistoimintaa.
